Syväwebistä pois päästetty kurssi ja sen soveltaminen

23 asiaa -kurssi on näkynyt kirjastokoulutukseksi epätavallisen hyvin netissä.

Monet yleisten kirjastojen 23 asiaa -kurssilaiset ovat olleet rohkeita, kun ovat antaneet kurssibloginsa Googlen löydettäväksi. Kyse on tietoisesta valinnasta, yhden kohdan ruksimisesta blogin asetuksissa. Näin tiedän jo hiukan siitä, mitä web 2.0 -keinoista mietitään suomalaisissa kirjastoissa, joista monet ovat "eksperttiytymässä" uusiin toimintamuotoihin.

Googlasin eniten Blogger-alustalla tehtyjä 23 asiaa -blogeja. Kurssin Wikispaces-koti ja Kirjastot.fi-keskustelukin löytyivät. Sekä tiedotteita erilaisissa ammatti- ja yksityisblogeissa, jne. Kaikkiaan googlaus 23asiaa-hakusanalla toi 2310 löytöä ja "23 asiaa" 2810 löytöä.

Pääsisivätpä kirjastoissa tehdyt tekstit pois ns. syväwebin uumenista laajemminkin. Hakukoneiden löydettäväksi pääsy helpottaisi kirjastojen näkymistä hurjasti. Dialogisuutta peräävät monet kirjastobloggaaja John Blybergin virittämät web 2.0 -kommentaattorit maailmalla. Uusien teknologioiden on tarkoitus "tuoda sosiaalisuus kirjastoon", kirjoittaa joku innostunut. Kirjaston käsitteen historiallisuuden tuntija tietenkin tietää, että sosiaalisuus on ollut kirjastossa yhtä kauan kuin asiakas. Asiakkaattomia kirjastojahan ei ole. Asiakkaitahan oli kauan ennen koneita.

Oli oli.

Kirjaston väki ns. sisällöntuottajana on historiallinen ilmiö sekin. Mieleen ovat jääneet paitsi lukeneet miehet kirjastonhoitajien prototyyppeinä (heitä tosiaan oli alan vallitsevampana sukupuolena), myös käsikirjoitusten kopioitsijat, jotka nimenomaan kirjastoissa tekivät ns. luovia ratkaisuja alkuperäisteosten kopioinnin suhteen. Se oli silloin kirjaston nuoruudessa, muistatteko. Hiukan kuin kirjallisuuden kääntäjät myöhemmin esim. Suomessa päättivät toisinaan valistaa kansaa jättämällä klassikoista kohtia jotka eivät soveltuisikaan niille, joita varten ne oli kirjoitettu.

Voimmekin pitää mielessä, että vaikka meillä olisi "kirjakirjojen" ja netin suhteen yhä lyhenevä kärsivällisyys, ns. gerbiilin kärsivällisyys, että "kirjakirjallisuuden"vastaanottaminen mennee uudelleen ns. hitaan lukemisen suuntaan (slow reading). Kulttuuri voi syvällistyä tulevaisuudessa. Tätäkin kehityskulkua voidaan web 2.0-keinoin kannustaa kirjastoista käsin.

Alan kommunikoimisesta web 2.0 -keinoin

Delicious-palvelu ja RSS-syötteiden seuraaminen lukuohjelmalla helpottavat varmasti kirjastoalan pysymistä itsensä tasalla. Linkit maailmalle ja uutisingressitkin sieltä auttavat vähintään ideointia.

PowerPoint-esitysten jakaminen Slideshare-palvelussa voi osoittautua esim. kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetuksessa juuri siksi ideapankiksi, joka jää muuten Suomessa kirjastojen kesken perustamatta. Paikallisuus ei ole itseisarvo, vaan tuo palvelu antaa ideoita ympäri maailmaa.

Kurssin osallistujien blogeja olen kiitellyt ideoiden antamisesta, ja tämä koskee nimenomaan web 2.0 -keinojen soveltamista kirjastoalaan. Kiitos. Ennakko-oletuksistani poiketen blogiani ei suorastaan metsästetä kaikkien maailman vastaavien joukosta. Mutta olen itse löytänyt kirjoittajia, joiden ajattelua haluan alalla seurata.

"Keskustelufoorumikokemuksia" kirjoitin esille tässä blogissa toukokuussa. Wikin käyttöideoita sivusi "Steve Maderin wiki-ideoista kokoustamiseen" -tekstini kesäkuussa.

Ehkä laajimmin 23 asiaa -kurssin asioista voi suomalaista kirjastoalaa muuttaa Creative Commons -lisenssiin tutustuminen. Kuten Slidesharessa voi jakaa onnistuneita ohjauskokemuksia, niin Creative Commonsilla säilyttää yhteyden tekijän alkuperään sellainenkin materiaali, jonka kerran tekemällä voi jalostaa eteenpäin. Hyvä esimerkki on tämä 23 asiaa -kurssi.

Kiitän ideoiden antamisesta kaikkia kirjoittajia ja etenkin opeja Matti Lassilaa ja Mace Ojalaa.

Harjoitukset jatkuvat.

Sini Kiuas

Ilmaisia miellekarttapalveluja etsimässä

http://del.icio.us/popular/web2.0

Delicious-palvelun suositut web 2.0 -linkit olen mieltänyt epäkaupallisiksi. Tulee olla varovaisempi. Otsikko voi olla linkin paras anti, sisällön huipentuma. Eilen kokeilin yhtä suosikkisivulta löytynyttä miellekarttapalvelua. Vähitellen ymmärsin, että se on tekeillä. Sen tekijät eivät kerro itsestään juuri mitään. Haluavat kommentteja kuitenkin. Ilmoittavat seuraavan version tulevan lähiaikoina.

Olin tietenkin alkanut kokeilla karttaa omalla materiaalillani, mutta testaukseni sai palvelun niin pitkään mietintään että lopetin kokeilun. Tuli ikävä itsensä tarkasti tuotteistanutta sivustoa, jonka jatkuvuuteen voi luottaa.

Ja miksihän kuvittelen, ettei mitään toimivaa saa ilmaiseksi? Oli Creative Commons -lisenssillä julkaistu kaikkien iloksi ja kehiteltäväksi vaikka miten hyviä asioita, kuten 23 asiaa -kurssi?
Juuri nyt ajattelen, että kaikki omasta palvelusta kertomattomuudet tulisi lukea tarkasti, nimenomaan se mitä ei ole kirjoitettu. Lienin väärällä asenteella "suosikkilinkkien" parissa. Suosio ei kerro väistämättä tasosta. Miksi siis etsiä tasoa suosikeista?

Read Write Web

ReadWriteWeb on etusivultaan bisneslehtimäinen. Kyse on web 2.0 -bloggaajien verkoston pääblogista. Se esittelee uutismaisesti erilaisten verkostoihinsa kuuluvien web 2.0 -blogien keskusteluja. Välillisesti siis tuotteita, joista eri kirjoittajat kirjoittavat blogeissaan. Se on etusivultaan linkitetty sponsoreidensa sivuille, elää siis näiden varassa ja tekee sen käyttäjälleen selväksi - reilua näyttää se, olla maskeeraamatta palvelua muuksi kuin mitä se on.

Kyse on kaupallisuudesta, joka on itsekriittistä ja siksi kehittymiskelpoista. Erilaisia kirjoittajia referoidaan lyhyesti. Tulee teksti tekstiltä muuttuvaa näkökulmaa web 2.0 -maailmaan. Osa kirjoittajista kirjoittaa käyttäjille maksuttomista vaihtoehdoistakin. Erinomaisen kiinnostavaa on sekin, miten raja bloggaamisen ja journalismin välillä hämärtyy, kun sivusto vaikuttaa rakenteeltaan hyvin selkeältä ja toimitetulta. Mitä lopulta ovat journalistien sponsoroidut blogit?

Office 2.0 Database > MindMeister

Retkilläni ilmaista miellekarttapalvelua etsimässä päädyin Mindmeister-sivustolle. Mutta ilmaiseksi voi tehdä vain kuusi karttaa. Vetäydyn. Kuusi miellekarttaa ei riitä tällä kertaa.

Jos sitoutuisin maksamaan palvelusta, saisin enemmän vaihtoehtoja. Tietenkin: ilmaisuus on juju "koukuttaa" kävijöitä todella monessa web 2.0 -palvelussa. Etusivullaan sivusto sanoo olevansa ilmainen web 2.0 -sovellus, joka vertautuu Google Docsiin tai Spreadsheetsiin. Se ilmoittaa käyttäjiensä voivan luoda, hallinnoida ja jakaa miellekarttoja (mind map). Ympäri maailmaa tai vaikka viereisissä huoneissa voidaan samaan aikaan työstää samaa miellekarttaa ja nähdä toisten tekemät muutokset. Jne.

Jään uneksimaan ilmaisesta miellekarttapalvelusta joka olisi suomeksi. Siis sen lisäksi, että olisi maksuton ja luotettava. Ehkä saan odottaa kauan. Vaikka ns. ilmaisia lounaita voisi olla, uskottelen itselleni.

Sini Kiuas

Runescapen hiljaisuus

Opit, kun pelaat tietokoneella, Amerikan koulukirjastoyhdistys sanoo. Se on luonut standardit 2000-luvun oppijalle ja ottanut sen pohjalta kantaa tietokonevälitteiseen pelaamiseen, sen oppimista edistäviin ominaisuuksiin.

"The Standards describe how learners use skills, resources, and tools to inquire, think critically, and gain knowledge; draw conclusions, make informed decisions, apply knowledge to new situations, and create new knowledge; share knowledge and participate ethically and productively as members of our democratic society; pursue personal and aesthetic growth."

Pelaamiskannanotto varmasti tukee epävarmaa koulumaailmaa etenkin opettajien hahmotellessa rooliaan nuorten kanssa, joiden taidot, lähteet ja keinot oppimiseen eroavat paljon aiempien sukupolvien vastaavista, niin kuin koko maailma. Kannanoton kanssa on helppo olla samaa mieltä, asenne on oikea, uutta pelimaailmaa vanhempaan tietoon liittävä ja asiallinen.

Niin kuin kirjoilla, peleilläkin on eri lajeja, joihin voi erikoistua, kommentissa todetaan (4.1.4), kun hahmotellaan sitä, miten pelaaminen edistää henkilökohtaista ja esteettistä kasvua.

Itse kukin ansaitsisi arjessaan onnistumisen kokemuksia. Pelikannanotossa on oivallettu paitsi, että pelit tuottavat mielihyvää, myös että ne ovat keino osoittaa kasvua ja menestyä (4.1.1). Tämä on tietenkin välillistä: yleisö ovat toiset pelaajat, asemat pelileikkiin on annettu ja kehitys tapahtuu sen rajoissa? Mutta niissä voi syntyä uudelleen, tehdä itsensä ja kokeilla, mitä voisi tapahtua? Niin kuin kaunokirjan maailmaan eläytyminen vaatii epäuskon lakkauttamista, pelaaminenkin on jonkun tekemään "entäs jos" -kysymiseen vastaamista, voisi ehkä sanoa.

Kuka sitten "kysyttää" meitä onkin iso pelimaailman kysymys, jopa kansantaloudellinen, biologinen tai teologinen, enkä ratkaise sitä nyt (sorry).

Ihailen - enkä siksi että web 2.0 -maailmassa fanitetaan alati - harrastuksia jotka virvoittavat ja luovat harrastajansa uudelleen. Ihailen siis myös esim. Runescape-roolipelin vaatimia tietoja katseltuani Youtube-esittelyvideon itse pelistä. Viitseliäästi oli pitkä jakso peliin sisälle pääsemisen vaikeutta tihennetty muutamaan minuuttiin.

Tietokonevälitteisestä roolipelaamisesta vähänkin kiinnostuneen kannattaa katsoa. Oppimistani ei varsinaisesti edistänyt se sankarihevi, jonka näkymätön, tai vain lappusina ja klikkauksina ilmentynyt ope oli valinnut taustalle. Mutta sen musiikin voi kääntää pois päältä (tai korvata vaikka Butterflies Lovers -konsertolla tms. omalle oppimiselleen otollisella musiikilla).

Pelaamisen esittelijä klikkailee näkymättömänä opettajana kuin istuisi sylissä. Johonkin pieneen, joka istuisi sylissä, voisi tehdä vaikutuksen opettajan vauhti, hänellä on taito tehdä ns. ohjaajan leikkaus, valikoida, mitä kertoo, vauhdilla.

Kun mietin pelaamiskannanottoa, uskon ihmisen oppivan alati, ei voi olla oppimatta. Ei siis pelatessakaan. Voisin tarttua moneen kohtaan innostuneena, mainitsen vain yhden, joka sisältää usein julkisuudessa olleen pelon. Nimittäin häilyvyyden toisten tunteisiin samastumisen ja välinpitämättömyyden välillä. Yhtäältä "pelaajien tulee kyetä ajattelemaan mitä muut voisivat tehdä ja miten se vaikuttaa heihin" (2.2.2) ja toisaalta esim. Runescapeen on "kirjoitettu" sisään mahdollisuus torjua toisten hahmot tekemällä siitä jopa listoja (ignore lists), opetusvideolta opin.

Ehkä tämä on sosiaalisen webin isoin kysymys: yhteisöllisyys joko syntyy, kun fanit ovat keskenään ja ottavat piiriinsä, tai sitten eivät ota. Kumpikin tilanne lisännee pelaamista. Sosiaalisessa webissä yksinäisyys on hiukan kuin hiljaisuus, jotenkin kauhistuttavaa. Niin kuin ajatus vain hiljaa toisten tekemisiä seuraavasta tarkkailijasta. Suorastaan dekkarimaista.

Sini Kiuas

Wimbledonia odotellessa minigolfia netissä

Odotan massakenttäkautta. Vanhojen tenniskavereiden kanssa. Tulemme suoraan 1980-luvun kilpakentiltä, emme todellakaan hallinneet Wimbledonissa. Ei, teineinä C- ja B-luokan kilpapelaajina olimme kentillä kuulemma aina vihaisia. Samoin viimeksi päädyttyämme lyömään pallot seinille 1990-luvulla. Odotan jo 2000-luvun turhautumisen kokemusta.

Jokusen tunnin nettipelikokemuksella suosittelen kuitenkin nyt minigolfia netissä. Sitä voi pelata yksin, kaksin tai isommalla joukolla. Palloa ei varsinaisesti lyödä (palloparkaa). Yksin pelattuna peli on kuin koneella piirtämistä, oman lyöntivoimakkuuden, lyöntilinjojen ja pallon seinistä singahtelujen ennakointia. Ennakoinnista ei ole varsinaisesti apua, sillä vaikkapa 10 erilaisella alkeistason radalla on kullakin omat metkunsa vesiansoineen ja ylä- ja alamäkineen kaikkineen.

Ajatukset tyhjentävää keskittymistä peli tuottaa. Ja seinät, niihin voi lajissa kuin lajissa aina luottaa.

Sini Kiuas

Steve Maderin wiki-ideoista kokoustamiseen

Miten selvitä tehtävästä laittaa itsestä jokin kuva kurssilaisten wikiin? Paha tehtävä! Vasta viikko on vierähtänyt sitä pähkäillessä. Ajatus valmistunee, siihen asti kommentoin wikimalleista bloggaavan Steve Maderin ideoita, miten pitää wikien avulla kokoukset lyhyinä, keskittyneinä ja merkityksellisinä.

Wiki voi olla tosissaan kokousten jatkopaikka. Itsestään selvää. Kotikirjastossani ajattelun yhteinen jatkopaikka on kokousten jälkeen ollut blogi, miksei voisi olla wikikin. Jälkimmäiseen mahtuisi materiaalia esille ehkä vähemmän hierarkisesti kuin blogiin joutuu laittamaan.

Wiki voi olla Steven mukaan kokousajattelun ennakkopaikkakin. Niin, etukäteen kokousta voi evästää esim. asiantuntijatiedoilla. Joku on taustoittanut aiheen wikiin. En soisi olevan kokouksia, joissa päätetään jokin asia hätiköiden siksi, ettei olennaista tietoa ole ehditty omaksua äsken kopioiduista liitteistä. Hyvä olisi saattaa mahdollinen asiantuntija itse kokoukseen kuultavaksi, vaikka sitten tietokonevälitteisesti, oli wikin kautta perehdytty aiheeseen etukäteen tai ei. Niin voisi tarkentaa asioita molemmin puolin.

Paras, vaikka ei mitenkään uusi Steven ideoista on jonkin asian vastuiden ja aikataulujen näyttäminen wikissä. Sanoisin niinkin jyrkästi etten ymmärrä projekteja joita ei ole aikataulutettu jo suunnitteluvaiheessa osapuolten kesken ja joiden toteutumista ei seurata välivaiheittain. Levollistaa tekemistä, kun tietää tehtävänsä, vaikka deadline useimmat saa vasta rynnistämään asiansa maaliin. Maaliin ja maaliin.

Kun pitää tuottaa jotakin tekstiä, olisi suuri apu saada joku kommentoimaan jotakin versiota laittamalla se vaikka wikiin. Ja vastavuoroisesti olisi itse toisten apusilminä, kun sellainen asia sovittaisiin projektin suunnitteluvaiheessa.

Jos todella voi käyttää valmista rakennetta, se helpottaa. Näin ei pääse mielestä tekstin yhteys muihin.


Sini Kiuas

PS. Edellisen tekstin jälkeen on vierähtänyt viikko. Olen lomalla. Wiki-esittely valmistui. Kuva ei.

Delhi-wikistä lukijapalveluiden laajentamiseen

Ei-kirjastoaiheinen wiki

DelhiDekho, Delhi-aiheinen wiki. Yhdistelmä pikku-uutisia, lehteä ja opasta. Kuka tahansa voi osallistua sen tekemiseen, mutta sen ylläpitäjät eivät sivulta ilmene, mikä oudoksuttaa. Itse en täydentäisi mitään sivustoa tietämättä, ketkä sitä ylläpitävät. En haluaisi joutua vaikka jonkin ääriliikkeen pikku apuriksi - noin ensimmäisenä mieleen tulevan esimerkin mainitakseni.

DelhiDekho on minusta idealtaan oiva. Matkaa suunnittelevalle siinä elää ajantasaisen tiedon mahdollisuus, jos tarkistaa päivitykset ja luottaa tekijöiden ammattitaitoon ja omaan kykyynsä vertailla eri lähteitä. Lyhyet Delhin alueiden ja opiskelumahdollisuuksien esittelyt, kuten idea laittaa kartat, metrokarttakin, palvelevat asiallisesti. Linkkilista vie sinne minne laatuhotellien linkistöt usein, tarkistamaan käytännön asioita niiden hoitamiseen erikoistuneilta sivuilta. Kuten lähtevät ja tulevat lennot.

Päivittäjien kiinnostuksen kohteet toivottavasti laajenevat jatkossa, niin sivuston kiinnostavuus paranee. Nyt tulee vaikutelma jokusesta huolellisesta opiskelijasta, jotka kannattavat Delhi Daredevilsejä, sillä joukkue pääsee suurkaupungin uutisiin (jotka saa myös RSS-syötteinä) jotenkin kohtuuttoman helposti. Kriketille on uutisissa oma osio. Yhdessä sivuston englanninkielisyyden kanssa siinä on hieman kolonialismin tai imperialismin makua.

DelhiDekhon oma sivu on WikiIndexissä täällä, pääset sivustolle yläoikealla olevaa linkkiä klikkaamalla. Itse DelhiDekho on vaatimattomampi itse-esittelyssään kuin wikien luetteloon siitä tehty kuvaus projektina joka dokumentoi kaiken Delhi-informaation. "Everything about it from its history to the routes in delhi, to new malls, metro, places.. everything about delhi." Ehkä esittelyvaiheessa on tullut kiire. Nuo kirjoitusvirheet aivan turhaan elävät, kun ne voisi korjata.

Kirjastoaiheinen wiki

Kirjastowikeistä, jotka on esitelty Librarywikissä, otan vain yhden esimerkin, joka koskee kirjastojen asiakkailleen tekemiä aihehakemistoja. Katsokaa St. Joseph County Public Libraryä!

Menen ihastuksesta täysin kriitikon-hampaattomaksi, kun löydän tämän. Koska tässä wikissä on tajuttu kirjastojen aihealueeksi kaikki elämän alueet. Aineistoista voi saada irti vaikka mitä, jos sen avaamiseen annetaan mahdollisuudet.

Lukiessa syntyy vaikutelma asiastaan innostuneiden tekemistä aihekokonaisuuksista. Kirjoista on toistaiseksi tehty - oletettavasti koska tämä koko wiki vaatii valtavan työn - vain yksi esimerkki, elämäkerrat, muistelmat-osio. Siinä on aluksi niin yksittäistä lukijaa kuin vaikka lukupiirejäkin palvellen määritelty elämäkerran, muistelman ja muiden lähilajien eroja. On kirjaesimerkkejä kaikista ja nettilähteitä jatkotutustuttaviksi.

Ja mikä tärkeintä osallistuttavuuden näkökulmasta, tässä on sulavasti otettu huomioon että aikuinen lukija haluaa olla usein myös tekijä, eli vinkataan aineistojen lisäksi sivustoja, jotka ohjaavat kirjoittamaan omaelämäkerrallisesti, uusimpina muotoinaan bloggaaminen ja skräppääminen (scrapbooks). Siis tekemään jotakin mikä tuo mieleen Strömsö-tv-ohjelman askartelun. Elämänlaatua.

Seuraava vaihe olisi antaa aikuisten lukijoiden kokeilujen näkyä, antaa julkaisupaikka esim. em. lajien harjoituksille ja mahdollisesti ohjausta ja/tai palautetta kirjoittajille. Se voisi olla kirjastojen asiakaspalvelua, lukijoiden palvelua. Jostakin syystä olen nähnyt Suomessa julkaisupaikkoja luotavan kirjastoihin vasta lapsille ja nuorille. Aikuiset ovat tässä mielessä marginaalissa.

Sini Kiuas

Uskomaton wikikokemus ja mallien riemua

Hieraisin silmiäni äsken, kun katsoin Sinttut-blogin tekijän linkin Memphisin yleisen kirjaston henkilökunnan intranetin MPLICWIKI etusivulle. Etusivu oli aivan asiallinen, mutta toissapäivänä ei ollut, ei lainkaan, uskokaa pois.

Siellä oli kolme sivua, joiden yleisin toistuva sana oli drugs. Onneksi minulla on printti tuosta menneestä maailmasta, muuten luulisin olevani mitä erinomaisimmin loman tarpeessa.

Ensimmäinen ajatukseni oli jotenkin myötä-nolo: no nyt henkilökunta näyttää, missä asiakkaat rentoutuvat internetissä. On purettu kirjaston asiakaskoneilta käydyt nettiosoitteet? Ei, vaan kurinpitomielessä osoitteet, joihin henkilökunta on työajalla omin lupineen hankkiutunut?

Kolmas ajatus: tämän wikipaikan on joku ryhmä tehnyt ns. kieli poskessa, harjoitellakseen wikin käyttöä ennen varsinaisen sisällön tuottamista? Tällaista wikipaikkaa kutsutaan wikikielessä hiekkalaatikoksi (ks. Sandbox).

Neljäs ajatus: ei, tämä oli esimerkki ns. Pokerista, eli tarkoitus on näyttää, miten tyhmääkin materiaalia voi wikiin tuottaa, niin ettei kynnys osallistua nouse liian korkeaksi?

Toivottavasti joku teistä kertoo, mikä idea tuossa näkemässäni viihdytyslinkkien kokoelmassa oli. Se oli totta hetken. Ja printin otin muuten, koska se kävisi esimerkistä, minne meidän ei oletettaisi työajalla päätyvän.

Kaikkiaan erilaisten wikien suunnittelumallit ja antimallit ovat innostaneet minua kovasti. Niissä on kyse toimittamisesta ja toimitusryhmässä toimimisesta. Luin aluksi Wikin käyttöön ottamisen hankaluuksista kertovia antimalleja (Adoption Anti-Pattern). Käytännössä jokainen sisältää lopussa ohjeen tai useita pulmatilanteen ratkaisemiseksi.

Sen sijaan pidän aika lailla hassuna ihmisten jaottelua wikiin suhtautumisen perusteella joko wikin puolesta tai niitä vastaan oleviin (People Patterns ja Peope Anti-Patterns). Ajatellaan johtajien tarvitsevan ihmisten tyypittelyä organisoidakseen työt kaikkien osallistuttaviksi?

Niin, muuten ehkä mentäisiin wikisuunnittelussa metsään. Kuten jos yksi organisaatiosta palkataan erikseen tekemään wikiä. Se on yhden antimallin mukaan tapa tehdä organisaatio ns. wiki-immuuniksi pitkäksi aikaa

Onneksi saamme tuohonkin korjausehdotuksen. (Ks. ContributorForHire). Antimalleissa on korjaamisen mahdollisuus aina.

Sini Kiuas